"Man only needs a knife and a dream"
"My home is where my backpack is"

tiistai 19. marraskuuta 2013

Ikiklassikko

Olimme viime viikonloppuna partioretkellä Nuuksiossa. Tällä kertaa teimme jokaisen aterian itse trangialle, lapset mukaan lukien. Ajattelinkin jakaa teille retkiruokien ehdottoman kuninkaan, ikiklassikon, tonnikalapastan reseptin. Se on helppo ja nopea tehdä, maistuu hyvältä ja antaa runsaasti energiaa. Jos et ole vielä kokeillut, niin ensi metsäreissulla olisi hyvä aika!

Ikiklassikko kahdelle:

Tarvitset:
-1 sipuli
-1 pkt tomaattisosetta / 1 tlk tomaattipyreetä
-1-2 tlk tonnikalaa
-n. 400g makaronia
-voita
-suolaa

Pilko sipulit ja kuulota ne kattilassa runsaan rasvan kera. Lisää joukkoon tonnikalat ja tomaattisose. Anna kiehua, välillä sekoittaen. Laita kattila sisältöineen sivuun.
Kiehauta kattilallinen vettä. Lisää joukkoon suola ja makaronit. Anna kiehua kunnes makaronit ovat al dente. Kaada ylimääräinen vesi pois. Lisää joukkoon aiemmin tekemäsi kastike. Sekoita. Syö.
Halutessasi voit lisätä joukkoon mausteita tai pestoa.

 *Pro tip:
Pilko joukkoon hieman kurkkua ja lisää se tonnikalan ja tomaattisoseen kanssa. Makaronien keittyessä, kurkut muhivat kastikkeessa ja imevät itseensä makuja. Lopputulos on maustekurkkumainen, niin ulkonäöltään kuin maultaankin.



Allekirjoittanut kokkaamassa Ikiklassikkoa. Hyvää tuli.
Jotakuinkin tältä sen tulisi näyttää. Väri saattaa hieman vaihdella, aineksista riippuen.


tiistai 12. marraskuuta 2013

Retki Nordic - Uusi kahva

Löysinpäs tuolta kaapin periltä muutaman vuotta vanhan Retken Nordic-mallisen puukon, jonka olin kokonaa unohtannu. Puukon kärki oli katki, puiset kahvapalat puoliksi palaneet ja hiiltyneet kun eräällä talvireissulla olin potkaissut puukon vahingossa nuotioon... Kahvapalat heiluivat ja karkaisukin on luultavasti piloilla, nuotioreissun jäljiltä.

Jotenka ajattelin, että nyt on aika tehdä sille joku mukava projekti. Joten irroitin kahvapalat väkivaltaa käyttäen, ja pesin puukon terän/rungon ensin käsin, ja sitten pesukoneessa. Lopputulos oli tälläinen:





 Sitten päätin tehdä väliaikaisen kahvan veitseeni, joten otin vanhan, hyödyttömän paracord-rannekkeeni, avasin punoksen ja aloin kietomaan sitä kahvan ympäri:


 Lopuksi sulatin paracordin pään kiinni, ja hyvä tuli:


Nyt tuli tälläinen kahva, kun tein käsillä olevista tarvikkeista. Tarkoituksena olisi vielä hioa tuo kärki jälleen teräväksi, ja tehdä puinen kahva.




perjantai 8. marraskuuta 2013

Unelma




Kylä





Koko kylä on kerääntynyt keskusaukiolle. Perheet ja ystävät supisevat keskenään ja tuijoittavat tuleen, vain tähdet ja kuu ovat todistamassa tätä tarunomaista hetkeä. Suurimmalla osalla kyläläisistä on vain pitkähelmainen paita päällään, takkeja ei juurikaan tarvitse, sillä suuren kokon liekit lämmittävät meitä. Kaikki hiljenevät, kun kylämme päämiehet, minä ja kaksi ystävääni, astumme varjoista esiin, liekkien valoon. Toivotamme kaikki tervetulleiksi, kiitämmme heitä yhteisestä työpanoksesta ja käskemme heitä pitämään hauskaa.

Kaivan haalistuneen OEK:ni repustani ja aloitan laulamaan Puolalaista Nuotilaulua, muiden liittyessä lauluuni vuorotellen.

Kuulen ympärilläni kylän miesten matalat äänet, naisten korkeamman laulun ja lasten kimeät äänet, jotka kohoavat muun laulun ylle. Takanani kohoaa hirsimökki toisensa perään, taitaa muutama vanha telttakin olla pystyssä näin kesäaikaan.



Tästä haaveilimme nuorempina; omasta kylästä, ilman nykyajan hömpötyksiä. Omavaraisesta kylästä, jossa kaikki tekisivät osansa kylän hyväksi. Yhteisistä kyläilloista, lämpimästä punkasta, johon käperryn naiseni viereen. Koirasta, joka nukkuu jaloissame. Lapsista jotka temmeltävät ulkona koiramme kanssa ja nukahtavat illalla nopeasti. Raittiista ilmasta ja puhtaasta vedestä, jota saamme viereisestä järvestä. Omasta, itserakennetusta hirsimökistä ja sen tulisijasta. Ruoasta, jonka olemme itse hankkineet.

Tästä kaikesta haaveilin nuorena ystävieni kanssa, ja nyt, kuinka uskomattomalta se tuntuukaan, kun saamme elää unelmaamme. Entinen elämä tuntuu kuin unelta, mutta silti menneisyytemme ihmiset ja muistot painavat raskaana harteillani. Siitä huolimatta olen onnellinen, onnellisempi kuin olisin koskaan entisessä elämässäni ollut.



Naiseni istuu vierelläni, pää olkaani vasten nojaten. Lapsemme nukkuvat jo hirsipenkillä, koiramme vahtiessa heidän untaan. Kuulen kuinka ihmiset supattelevat keskenään laulujen välillä.

Kyläläiset alkavat laulamaan Mandoliinimiestä hiljaisella äänellä. Liitymme ystäväni Ilarin kanssa lauluun huuliharppujamme soittaen. Kuulen jonkun säestävän laulua vanhalla, hieman epävireisellä kitarallaan. Mieleeni nousee heti kuva vanhasta ystävästäni Antista kitaroineen. Pian näenkin hänet keskusaukion toisella puollella kitaransa kanssa ja hymyilen hänelle. Hän vinkkaa silmäänsä minulle ja hymyilee velmua kulkurin hymyään.



Antti ei ole koskaan osannut asettua aloilleen, vaan hän elää kulkurina suurimman osan vuodesta. Joinakin vuosina hän tulee viettämään talvea kyläämme ja nukkuukin usein joko minun tai Fränän mökissä. Viime talvena päätimme kyläläisten kesken rakentaa Kulkuri-Antille oman pienen mökin ja saunan aivan kylän reunamille.



Monesti istumme rakovalkean ääressä muistellen yhteisiä kulkurivuosiamme Ilarin ja Antin kanssa. Vietimme asepalveluksemme jälkeen muutaman vuoden kulkureina Euroopassa, kunnes maltoimme asettua aloillemme ja aloimme rakentaa kyläämme yhdessä Joonaksen kanssa. Joonas vietti kyseiset vuodet töissä armeijassa. Fränä taas oli kierrellyt maailmaa reppunsa ja heilansa Jennin kanssa. Meidän saatua kylämme hyvään alkuun, tie jo kutsui taas Anttia. Antti ei voinut enää olla kuuntelematta levotonta sieluaan, ja niin hän lähti tien päälle. Joskus menee vuosia emmekä kuule hänestä sanaakaan, mutta koskaan en ole huolestunut tai epäillyt etteikö hän olisi yhä elossa. Tie on aina pitänyt huolta Antista. Niin kauan kuin Antti on tien päällä, hän on kotona. Antti joskus tokaisikin minulle, että hänen kotinsa on siellä, missä tiekin on.

Ikävöin usein itsekin tienpäälle, mutta minulla on nyt perhe ja kylä vastuullani. 

Vielä joskus minä vastaan tien kutsuun, mutta se aika ei ole nyt... Ei tänään.











*nämä kuvat eivät ole minun ottamiani, vaan ne kuvaavat näkemystäni tästä Kylästä, josta tarinassani puhun. En siis omista oikeuksia mihinkään tämän postauksen kuvista, ne on löydetty Googlen kuvahakua käyttäen, kaikki kunnia ja oikeus kuvien oikeille omistajille!